Ohjeet trimmaukseen tullessa

- Noudatathan sovittuja aikoja. Aikaa varatessa arvioin aina koirasi trimmaukseen kuluvan ajan. Jos myöhästyt, on mahdollista ettei varattu aika riitä. Minulla ei valitettavasti ole erillistä odotustilaa, mutta jos olet etuajassa niin voit laittaa viestiä saapumisestasi.
- Kun tuot ja haet koiraasi trimmistä tule sisään sovittuina aikoina. Liian aikainen ilmestyminen voi innostaa koiraasi ja sen jälkeen se voi olla vaikea, jopa mahdoton saada trimmattua loppuun. Jos tulet myöhässä, olen saattanut aloittaa jo uuden asiakkaan kanssa enkä pysty jättämään sitä yksin hoitopöydälle.
- Ulkoiluta koirasi hyvissä ajoin, mieluiten jo kotona. Näin ehdit tarvittaessa siistiä ja kuivata hiekkaiset/märät tassut ja mahakarvat ennen lähtöä.
Trimmaamoni sijaitsee kerrostalossa ja haluan omalta osaltani pitää naapurisopua yllä. Siksi toivoisin, että mahdollisimman moni koira olisi ulkoilutettu kotona. Jos koiraasi tarvitsee pissattaa trimmaamon lähistöllä, olethan kohtelias, etkä laske koiraasi pissalle porttikäytävän pieliin tai rappukäytävään.
Hiekkainen tai märkä karva tylsyttävät kalliit ja terävät trimmausvälineeni. Tämän vuoksi en valitettavasti voi trimmata likaista tai märkää karvaa. Jos näin pääsi kuitenkin käymään, sovin kanssasi aina ennen trimmauksen aloitusta miten toimitaan. Pienet koirat kannattaa tämän vuoksi varmuudeksi tuoda sylissä trimmaukseen. Jos maa on kuiva, voi koirasi kävellä siististi asfalttia pitkin sisään. Ei siis enää mitään mullan ja hiekan ruopimisia juuri ennen trimmiä! Turkkia voi tarvittaessa myös helposti suojata erilaisilla asuilla ja tossuilla. Autan tarvittaessa koiran kantamisessa autosta trimmaamoon. - Kotona valmiiksi pestyn koiran turkin tulee olla kuiva, puhdas ja takuton. Pese koira hyvissä ajoin, vaikka jo edellisenä päivänä. Märän turkin leikkaaminen on työläämpää ja siksi kalliimpaa, eikä lopputuloksesta tule koskaan niin siistiä kuin kuivaa karvaa leikatessa.
- Pesun kanssa trimmaukseen tulevien koirien turkkeja lyhennän usein ennen pesua, joten myös silloin turkin tulee olla kuiva ja hiekaton. Mikäli haluat että turkki jää pidemmäksi, takut tulee olla selvitetty jo kotona, ellei toisin ole sovittu.
- Takut. Jos koirassasi on takkuja, mainitsethan sen jo aikaa varatessa. Tämä siksi, että ne vaikuttavat eniten trimmausajan pituuteen sekä siihen, millainen leikkausmalli koirallesi voidaan leikata. Jos takut saa ajaa koneella pois, silloin ne eivät haittaa niin paljon. Poikkeuksena on erittäin pahasti takkuuntunut/huopaantunut turkki.
- Siisteys trimmaamon sisätiloissa lisää kaikkien viihtyvyyttä. Omalta osaltani huolehdin yleisestä siisteydestä mutta sinun vastuullesi jää se, ettei koirasi pääse merkkaamaan sisälle.
Koirat luontaisesti merkkaavat helposti paikoissa, joissa on paljon “koiranhajua”. Myös tyttökoirat. Koiratrimmaamo on juuri tällainen paikka. Koirat eivät tarkoita sitä pahalla eikä sillä ole sisäsiisteyden kanssa yhteyttä, se on vain niille luontainen tapa toimia. Siksi suosittelemme trimmaamokäynteihin aina lyhyttä hihnaa. Ethän päästä koiraasi irti hihnasta trimmaamossa.
Perin sisälle tehdyistä tarpeista 5 € siivousmaksun. - Lähtökohtaisesti koiran juoksuaika ei haittaa, ellei sinun koirasi ole super herkkä tai aggressiivinen juoksun vuoksi.
- Rokotukset tulee olla voimassa. Rokotusohjelman voit tarkistaa koiraasi hoitavalta eläinlääkäriltä.
- Ulkoloisista yleisimmät kirput ja täit tarttuvat helposti koirasta toiseen, jos koirasi on tekemissä muiden koirien kanssa. Näitä ei saa missään tapauksessa olla koirassasi, sillä trimmaamoni on kotonani, missä myös omat koirani asuvat. Puutiaiset eivät haittaa, ne poistetaan automaattisesti trimmauksen yhteydessä.
- Esteen sattuessa varattu aika tulee perua vähintään 24 h aiemmin. Myöhemmin tehdystä peruutuksesta tai kokonaan peruuttamattomasta ajasta varaan oikeuden veloittaa varatun palvelun täyden hinnan. Voit perua ajan soittamalla, WhatsApp- tai tekstiviestillä. Saat peruutuksesta aina vahvistuksen, kun olen saanut sen. Näin tiedät, että peruutuksesi on tullut perille.
