
Koiralähtöisyys. Se merkitsee minulle koiran tuntemista lajina ja sen elekielen ymmärtämistä. Tämä lisää omaa työturvallisuutta kaikkein eniten. Se lisää myös koiran turvallisuuden tunnetta, kun koira tulee ymmärretyksi.
Koiralähtöisyys voi näkyä vaikkapa siinä, että trimmaus tehdään mahdolllisimman nopeasti, tai pyritään lyhentämään niitä työvaiheita, jotka jännittävät koiraa.
Esimerkiksi nopea raakaleikkaus ennen pesua nopeuttaa pesua ja kuivaamista. Kunnollinen pyyhekuivaus ja tehoföönin käyttö lyhentävät kuivumisaikaa, sekä myös se, että koira pestään todella puhtaaksi. Kuivaus aloitetaan takapäästä edeten.
Olen koiralähtöinen siinä, että jos turkki on mennyt takkuun, vähemmän kärsimystä aiheuttaa turkin leikkaus kuin sen selvittäminen. Hieno lopputulos ei saa ajaa koiran kivun edelle. Karva kasvaa nopeasti takaisin.
Olen trimmaajana selvittänyt koiran terveydentilanteen ja huomioin sen työssäni. Kipeä saa kipulääkettä ennen trimmausta kotona.
Vanhojen tai sairaiden kohdalla suosittelen myös mahdollisimman lyhyttä turkkia, koska se on nopein tehdä. En koskaan suosittele että koira jätetään trimmaamatta, jos turkki sitä vaatii. Eläinlääkäriä konsultoidaan tarvittaessa. Kaikki vaivat ja vanhuus ei lopu hetkessä, joten turkinhoito pitää tehdä.
Tietyt rutiinit ja ennustettavuus helpottavat koiraa. Asiat tehdään tietyssä järjestyksessä ja tauot tulevat tietyissä vaiheissa sekä tarvittaessa, jos tunteet kuumenee liikaa.
Puhun hyvin konkreettisesti työkäytännöistä.
Jos koira on perusluonteeltaan hieman arka eikä tykkää käsittelystä kotona, se jännittää kyllä trimmaamossakin. Jos koira ei juuri käy kotoa pois muuten kuin lenkillä, se luultavasti jännittää eläinlääkärillä tai trimmaajalla. Jos taas pentukoulutus ja sosiaalistaminen on mennyt hyvin, on koiralla enemmän itseluottamusta ja se voi olla hyvin iloinen tai reipas vaikka siellä eläinlääkärillä. Rotu vaikuttaa myös erittäin paljon asiaan.
Se ettei koira tule innoissaan trimmaamoon, ei tarkoita sitä että sillä olisi ikäviä kokemuksia. Rauhallinen ja ystävällinen käsittely, turvallisuudesta huolehtiminen ja omistajan panostus käsittelykoulutukseen takaa yleensä hyvän trimmauskokemuksen koiralle.
Trimmausjäljestäkin voi aina vähän tehdä johtopäätöksiä. Se paniikissa tärisevä koira on erittäin vaikea saada siististi trimmattua. Mutta vinkiksi kaikille: pitkä kokemus koirista on yleensä aina koiran etu.
